13 toukokuuta 2013

Kesäkausi aloitettu


 Perjantaina tuli käytyä ostoksilla Holman Prismalla, pihaan ajaessa sade jo hieman hellitti mutta pilvi viel muutaman kerran murahteli, kesän ukkoskausi on siis avattu ja kaunis sateenkaari kauniina kaartui ylle P-paikan.

Lauantai aamuna hyvissä ajoin starttasimme kulkineen keulan kohden Keski-Suomea ja Uuraisten kuntaa, siellä sijaitsee kuvankaunis & rauhaisa SFC-Hietasaari siellä oli keskustelupalstamme http://karavaanari.org/index.php kevät treffit. 
Meitä oli muutama auto- ja vaunukunta paikalle saapunut, mukavan yhdessäolon merkeissä viikonloppu vireähti nopeasti, jo koitti sunnuntai iltapäivä ja kotiin lähdön aika....

Matka sujui leppoisasti auringon lämmittessä kulkinetta, poliisikin valvoi liikennettä Etu-Kanavuoren risteyksessä.
Päätimme tulla alueelle toisenkin kerran omalla porukalla, sen verta oli mukavan sorttinen tämä alue, eikä edes pahan kallis, eikä vallan mahottoman kaukana JKL:stä.

Tuosta löytyy lisätietoa SFC-Hietasaaren alueesta: http://www.kskaravaanarit.fi/

Ohessa muutama valokuva viikonlopulta:

Kevään ensimmäinen ukkonen 10.5.13 on ohi ja sateenkaari kaunistaa raikasta ilmaa

Kuikkakin tuli ihmettelemään kulkineita & kulkijoita

Karavaani.org:n treffeille SFC-Hietasaaressa osallistuneiden kulkineita järveltä päin kuvattuna (vaimon ottama kuva)

Alueisäntä opastaa treffeille tulijaa muiden luo

Komea rantapetäjä SFC-Hietasaaressa Uuraisilla

Poliisi valvoo viikonlopun liikennettä, vasemmalla taustalla Kanavuori


1 kommentti:

  1. Houkuttelevan näköinen järvi kauneudessaan, se suorastaan kutsui uimaan...mutta kutsumus kutistui jo siihen, kun jalkoja alkoi jäätää viiden sekunnin kahlaamisen jälkeen. Onneksi ovat keksineet vettäpitäviä paatteja, kelluvat kylmässäkin vedessä.

    VastaaPoista