18 maaliskuuta 2014

Joskus onni potkaisee, mut nyt potkaisi epäonni

Joku pöhelö repi viime pe 12:00 - ma 14:00 välisenä aikana Ryskystä wc:n säiliön (makkipönttö) ulkokannen irti ja paiskasi maahan. Mitä lie kuvitteli löytävänsä tuon luukun takaa (rahaako?) ressukka suuttu ku siel ei ollu kuin tyhjä weskin säiliö, lisäksi hän oli vääntänyt kuljettajan puoleisen ulkopeilin ovea vasten ja peruutuskameran linssin alas...




Mikä kumma saa jotkut rikkomaan tällä tavoin toisten omaisuutta?

Eilen tuli tehtyä rikosilmoitus (sähköinen) ja ilmoitus vakuutusyhtiölle ja illasta vein jo Ryskyn korjaamolle, eli sain halliin ettei kukaan valopää keksi laittaa notskia tuohon aukkoon...

16 maaliskuuta 2014

Ei se isoa katkosta tarvitse, jos se on sähköissä...

No nyt toimii kulkineessa jääkaappi, lämmitys ja peruutuskamera.
Jääkaapille laitetittiin uusi kaasun syöttöputki (kupari), sekä uusi maadoitusjohdin...johan toimii taas kuin se kuuluisa junan vessa. Lämmityslaitteessa ei ollut mitään vikaa, se vain ei tykännyt kun oli jääkaapilla maadoitus ongelma (eli kaksi häiriötä korjaantui yhden maajohtimen korjauksella).
Marko teki jotain (siis liikutteli johtoja jälleen....) ja viime heinäkuusta saakka toimimaton peruutuskamera alkoi näyttämään kuvaa.

Jo luulin että kevät koittaisi kun männä viikolla oli jo niin kaunista & lämmintä
Mut eilenpä sitten maisema oli jälleen hyvin talvinen, siis odottakaamme jotta saamme jossain vaihheessa suvikumit alle ja pääsemme odottamaan kesää & kesän reissuja.

Tuollaisen kaasuhälyttimen tilasin ML-Caravanin kautta, nyt sitten on turvallisempaa matkailla, kun tuo hälyttää jos joku aikoo laskea autoon narkoosikaasuja ryöstöaikeissa.
Onhan lisäturvana se etuovet yhteen liittävä puomi jonka hankin viime vuonna.
Vielä pitää kehitellä mekaaninen lisälukitus matkustamon oveen, eli sellainen jonka saa näppärästi sisältä auki/kiinni kun nukumme (eipähän tulla sisään kuin autiotupaan).

Hyvän neuvon sain jotta kannattaa pitää yövyttäessä avaimet virtalukossa niin häiriötapauksessa pääsee mopeasti poistumaan paikalta (se puomi ei haittaa ajamista).

08 maaliskuuta 2014

Joskus se onni potkaisee....

Viime maanantaina (3.3.) sain yllättävän @-postin, olen voittanut Matkafoorumin arvonnassa Samsungin tablet laitteen (Samsung Galaxy Tab 3 7.0" Wi-Fi 8Gb) ja perjantaina 7.3. itella toi laitteen Lahteen ja sain sen käteeni, olin tosiaankin yllättynyt ;-D



Tänään sain kulkimen pajalta ja se kumma vika oli maadoitus häiriö jääkaapilla, siis kun jääkaappia yritti laittaa päälle (kipinäyksikön katkaisijasta) niin lämmityspannu heitti häiriövalon päälle ja sammui, vikaa pähkäiltiin viime maanantaista saakka kunnes eilen illalla pajalla pojat laittoi uuden maadoitus johtimen ja häiriöt olivat tiessään aivan kuin ei koskaan mitään häiriötä olisi ollutkaan....samalla Marko vilkaisi kiukutellutta peruutuskameraa ja kas kummaa sekin toimii taas.

28 helmikuuta 2014

Historia toistaa itseään....jälleen

Vuosi sitten hiihtoloma meni uusiin puihin vuotavan kattoluukun takia (silloin olimme JKL:ssä, no tänä vuonna  alkoi temppuilemaan jääkaappi & lämmitys ja hiihtoloma jälleen uusiin puihin (siis vietämme kotona, käyhän se näinkin). Pääsimme keskiviikkona sentään Jämsän Himokselle saakka ennekuin huomasimme ettei lämmitys toimi sytyttää vain punaisen häiriövalon, jääkapin toimimattomuus kyllä huomattiin jo kotipihassa, kun ei se antanut kipinää muttei annettu sen asian häiritä, Himoksella yritin sytyttää kaapin polttimen sytkärillä, kerran se posahti muttei syttynyt....Mut lämmitys on kummiskin tärkeämpi, ainut kaasulaite mikä toimi moitteitta oli hella, siis ruokaa & lämmintä juotavaa siis saimme. Vaimo ja poika olivatkin muutaman tunnin mäessä, mie pähkäilin kulkimessa miten saada koppiin lämmintä ja jääkaappiin kylmää....

No maanantaina aamusta kulkimen keula kohden Orimattilaa ja ML-Caravania (sitten siellä olemme viisaampia ja tiedämme mitä on rikki), lämppari pöydälle ja purkamaan, sitten osien vaihtoon. Jääkaapissa on kait nk. yksinkertainen vika eli karstaa polttimessa (polttimen suojaputki vaihdetaan sellaiseen josta ei irtoa karstaa) ja kipinäboxi ehkä pimeänä (voihan se olla kipinäboxin kytkimessäkin vikaa..vikaa..vikaa....-PöH-) tai jokin sähköliitos löysällä....

Vaimo ja poika lähtivät Messilään laskettelemaan ja mie jäin kotio saunamajuriksi ja tuusaamaan tekstiä tähän blogiin, minusta kun ei ole enää mäenlaskuun (polvet ei kestä, enkä varmaan uskaltaisikaan laskea) lasketella en osaa suksilla enkä laudalla (mua ei saa sitomaan molempia jalkoja samaan lankkuun) ja pulkalla ei saa laskea laskettelurinnettä...

18 helmikuuta 2014

Sanotaan jotta vaihtelu virkistää...

Mutta viime öinen ei pahemmin virkistänyt vaikka se vaihtelua arkirutiniin olikin.
Iltayöstä piti lähteä mahakipujen vuoksi Akuutti24:lle, loppu tulemana oli pari reikää
Lantrausta Akuutti24:llä
käsiin saivat aikaiseksi toinen oli tuo lantrinki reikä (siis verta lantrattiin ohuemmaksi) ja toisesta otettiin verta pois.Mitään sen kummempia tutkimuksia ei tehty vaan hoidettiin oiretta, siis sitä kipua -PöH- mikä sen mahakivun sitten aiheutti/ttaa jäi epäselväksi.
Lantrinki jutska laitettiin n.klo 01:45 ja otettin pois 03:20 kun mut kotiutettiin taksilla.
Se taksimatka olikin kokemus, lähtiessämme Akuutti24:lta ei samasta pihasta lähtenyt poliisimaija sietänyt että taksi lähti edellä vaan poliisit laitto majakat päälle ja kiilasivat oikealta jalkakäytävän kautta ohi (nk.hälyvalosessio kesti vain 50m) oli tipalla ettei taksi kolauttanut maijan kupeeseen.
Maksajan paikkalla olisi ollut poliisi, sillä vain sellaista hälytysajoneuvoa on väistettävä joka antaa ääni ja valomerkkejä, ei pelkkiä hälyvaloja sillä ne eivät oikeuta mihinkään poikkeavaan liikennekäyttäytymiseen!!!
No immeisiä ne poliisitkin ovat, mut ihmetyttää silti tuollainen käytös sillä he olisivat päässeet taksin ohi laillisestikin siinä missä he sammuttivat hälyvalonsa (siis ei polliisilla ollut mihinkään kiirus).


15 helmikuuta 2014

No nyt pääsee taas yläritsille

Eli taas ovat kulkimen sisä tikkaat tukevassa kunnossa, ei ne kauniit ole (tyhmä ei huomaa & viisas ei virka mitään) mutta sitäkin toimivammat...jesss, eikä ollu edes kallis korjuu 20€ (ML-Caravan, Orimattila)

Meinasipa ottaa tuon meidän pikku-automme (Renu) korjuuttaminen koville, olimme tilanneet korjuu ajan yhteen nyrkkipajaan eilis aamuksi 08:00, mutta eipä sinne ketään tullut viel 08:30 (eivätkä vastanneet matkaviestin numeroonsa tehtyyn soittoyritykseen), joten soitto Mekonomille ja kas kummaa samalle päivälle saimme korjuu ajan (jopa sama oli hinta kuin tällä em. nyrkkipajalla)!!!
Kuntoonhan se tuli ja vaimo lähti hetki sitten käyttämään Renua leimalla....ens kuussa pitää sit huollattaa toi meitin matkailukulkine, siis vaihdattaa öljyt (moottori, vaihdeaski & perä), jarruneste ja tarkastaa pakkasnesteen käytettävyys (mahd.vaihto)...

Lämmintä pihalla piisaa, lumet tuntuvat sulavan, jokohan se kesää tekee -Hmmm- olisi siis lyhyt talvi. Saas nähä milloin saapi kulkineeseen laittaa taas suvikumit alle ja aloittaa kesäreissun suunnittelut (eihän nastakumitkaan este ole nytkään suunnitella...).
Josko sitä suuntaisi länteen, Ruotsin läpi Norjaan ja ottaisi mukaan laskettelu vermeet ja maastosukset, siis  erilainen kesäloma, Geirangerilla olisi kiva päästä käymään samoin NordKapissa

26 tammikuuta 2014

Ja taas iski vesivahinko, jo kolmas... Oh No!!!

Tällä kertaa vesi tuli ulkoseinästä läpi (siis wanhasta pesubetoni seinästä), tuota seinää ollaan juuri korjaamassa julkisivuremontissa joka on meneillään taloyhtiössämme. Onneksi ei tullut sähköhoitoa, seinä oli vesimärkä todella lähellä pistorasiaa (n.5cm).
Tuo katonrajassa oleva kuivuri lämmittää seinää jotta pesubetonielementtien sauma sulaisi ja sitä täten päästäisiin korjaamaan (siis poistamaan laatan alta kostuneen eristeet).
Kolme kuivuria makuuhuoneessa, vaikka vesi tuli näkyviin vain tuosta lattianrajasta
Taas pitää mennä kiertelemään noita rautakauppoja, etsimään mattoa lattiaan sekä jotain tuon seinän pinnoitteeksi sopivaa, sekä jalkalistoja.
Eihän tämä ole vasta kuin kolmas vesivahinko sinä aikan kun olemme tässä asuneet....
1. n.4v sitten silloin meni osa eteisen lattiaa, kylppäri, sauna ja wc uusiksi
2. viime keväänä silloin meni keittiö, kylppäri ja sauna uusiksi lukuunottamatta lauteita, me evakossa 8 vkoa
3. nyt makuuhuone....
Missä lie seuraavaksi on vesivahinko paikka

Talvikin viimein saapunut tänne Salpausseljän rintehille ja väki pääsee rinne riemuihin Messilään. Viime viikolla kun kävin asioilla tuolla keskustassa (mm hammaslääkärillä), lähtiessä mietin näinköhän kulkine lähtee tulille kun se uudestavuodesta lähtien oli seissyt, niin vaan Mersu hörähti käyntiin toisella yrittämällä vaikka pakkasta oli rapian -20
ilman mitään lämpöroikkia (tiedetään, tiedetään jotta toi on raaka tapa laittaa kone käyntiin), mut eipä meill oo ko yksi lämpötolppa paikka (eikä tossa kulkineessa oo ees lohkolämmitintä, no oishan sen tietty voinu kokeilla eeberillä lämmittää mut se haukkaa aika tavalla virtasta, noinkohan se ois lähteny sen kanssa tulille...)

Eipä enää olisi pitkä aika kun olisi taas hiihtoloma koululaisilla, minne päi lie kulkineemme meidät vie, jonkin nyppylän likelle jotta vaimo ja poika pääsevät laskettelemaan ja mie kuvaamaan maisemia.

21 joulukuuta 2013

No nyt oN

Käyty sitten siellä magneettikuvassakin eli nyt on kaikki hoidossa ennen joulua, polvi kuvattuna, kulkineessa uusi kattoluukku ja uudet silmälasit päässä. Ne ovat tuon malliset mutta ulkoväri on musta

Wanhat silmälasit painoivat 60g ja nämä uudet super ohuilla linsseillä vain 26g taitaa olla osa syynä tuo kehysmateriaali, sillä nämä uudet ovat titaania !!! Mulla ei ole koskaan ollut näin ihanan kevyitä silmälaseja (vaikka voimakkuudessa löytyy +6 ja lukualue +8), nämä ovat aivan ihanat päässä, ei näitä hennoisi illalla silmiltä pois ottaa!

Tuntuu kuin ei olisi joulu edes tulossa kun maa on musta, lumesta ei enää hajuakaan jäljellä, vain kaupoissa soivat joululaulut ja kauppojen pihoilla joulupuut odottavat ostajia...tuntuu jotenkin epätodelliselta...tuleekohan tästä talvesta nk. Eurotalvi, eli lumet sulaa sitä myöden kuin sitä mahdollisesti sataa (jos sataa) voihan se sade tulla taivaalta pelkkänä vetenäkin ja luonto menee sekaisin krookukset alkavat työntää tammikuussa nuppuja esiin ja pajunkissat puhkeavat samalla yms. kummaa...toivotaan jotta tuo lämmin lounainen ilmavirtaus jo hellittäsi ja tulisi oikea talvi lumisateineen, olisi valoisampaakin iltasella ja yöllä (ainakin täällä taajamassa).

Ei sitä oikein osaa virittäytyä jouluun jos maassa ei ole lunta


20 joulukuuta 2013

Noh Nii....viimeinkin

Sain viimeinkin ne uudet silmälasit kun ensin itse soitin Nissen kalliiseen (Puhelun hinta matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min) palvelunumeroon, ihmettelivät kun en ole hakenut vaikka olivat laittaneet mulle sähköpostia jo 5.12.2013   -Ö-

He olivat kirjanneet väärin mun sähköpostiosoitteen (siis siihen väärään osoitteeseen olivat laittaneet viestin lasien valmistumisesta) eivätkö he huomaa/välitä/osaa varmistaa @-osoitetta kun sitä asiakkaalta kysytään (vaikka näyttäisivät mitä ovat kirjoittaneet!!!!!), eivätkö he huomaa/välitä/osaa jos osoite on väärä/olematon sillä sieltähän tulee automaattinen herjaus @-postijärjestelmältä

Tulee vaan jotekin mieleen tuosta Nissen touhusta jotta ne ihmiset ovat vaan töissä siellä, millään muulla ei ole väliä kunhan palkan saa omaan pussiin.....asiakkaat ovat välttämätön paha -PÖÖÖ- 

Huomenna ois sitten se toinen odotettu tapahtuma, nimittäin polven magneettikuvaus
eihän sitä ole odolteltukaan kuin rapian 4,5v (lähetteen sain tuohon tutkimukseen vasta tänä syksynä, mutta lääkäri ei laittanut sitä kiireellisenä....syyskuussa), saadaanpa sekin pois päiväjärjestyksestä ennen joulua ;-D

Nyt sitten totutellaan näihin ultrakevyisiin silmälaseihin....tuntuu kuin ei olisi lasje päässä ollenkaan, huimaa....Jos viime Q olikin lääkäri-Q niin mikäs se tämä Q sitten on oisko remppa-Q -HiH-

Kaikkea se tuo ikääntyminen teettää, samoin Trafin määräysten muuttuminen EU-pykälien vuoksi ajokorttiluokkani laskee 16.01.2014 luokasta A BE C luokkaan A BE no onneksi tuota kulkinetta voin ajaa ilman tuota C:tä, mutta tulevaisuudessa tuon C:n puuttuminen hieman rajoittaa kulkimen hankintaa, enää ei voi harkita sellaista bussin kokoista, no onhan niitä pienempiäkin B-kortilla ajettavia integroituja/puoli-integroituja ja peltikuoriaisia, eiköhän niissä ole valinnan varaa (paitsi että 4wd:n saa nyt jättää pois laskuista, pitänee vastaisuudessakin tyytyä näihin vajaa vetoisiin...)

Tänään on vuoden lyhin päivä (talvipäivänseisaus), siis huomisesta lähtien päivä pitenee eli kohden kevättä ja kesää taas lähdetään....

Johan sitä taas tuli laitettua aakkosia uusiin järjestyksiin....siispä toivotan kaikille lukijoilleni 

Oikein hyvää & rauhaisaa Joulunaikaa, 
sekä Siunattua alkavaa vuotta 2014


18 joulukuuta 2013

No nyt on uusi luukku

Tänään laitetittiin sitten se uusi ja entistä ehompi luukku kulkimen kattoon ML-Caravanissa tuossa naapurikunnas Orimattilassa, eihän siinä ammatti immeisellä kauaa noukka tuhissu ku wanha luukku liimoineen oli wex ja uusi jo paikoillaan liimautumassa.
Nyt sitten pysyy veet katolla ja punkka kuivana, sekä inisevät öppiäisetkin ulukona, kyl se uus luukku on sitte nätti, vähän oli kiinnitystapa muuttunut sitten vuojen 2002, mut hyvin se paikoilleen solahti kun aukon kulmasta sahattiin vähän pois.....

Ostin samalla tuollaisen näppärän kaasumäärämittarin Dometic GasChecker GC100 pätevä peli, heti sai tietää missä oli kaasuntaso teräspullossa

 - enää ei tarvitse arvailla onko kaasua yöksi vaiko ei -

No nyt sitten odotellaan joulua (vaikkei se oikein siltä tunnukkaan kun on maa mustana ja keli lämpöisen puolella). Kauankohan täs saapi niitä uusia silmäklaaseja ootella, jo neljättä viikkoa on mennyt eikä kuulu eikä näy....no toivotaan jotta viel tään vuojen puolella sais ne tuohon noukan piälle.

16 joulukuuta 2013

Taas katosi Q:kausi

Mihin se marraskuu katosi....kohta on joulu -HöH- ja kohta alkaa päivät pidentyä, siis kevättä & kesää kohden mennään JepuJee....

Loppuviikosta saanen kaippa uuden kattoluukun vuotavan tilalle, (siis vuoti viime hiihtolomalla jonka jälkeen tehtiin nk. pielavetinen pikakorjuu..), se mistä mun paja sen luukun tilas se firma onnistui hukkaamaan ekan tilauksen (olivat tulostaneet tilauksen ja hukanneet sen sitten, PÖHKÖÖ), tänään tuli tieto jotta luukku on saapunut....no pitänee viiä kulkine pajalle (onhan se tietty mukavampaa kun vesi pysyy kattoluukun ulkopuolella eikä punkassa niinko viime hiihtolomalla JKL:ssÄ

Nyt ei muutako ootellaa uusia silmäklaseja, 3 vkoa sitte tilattu, on niil huitsisti hintaa mokomilla 605€ joista pokien osuus 155€ eli linsseille jää hintaa uskomattomat 450€
(onnistuin tinkimään ton 5€ hinnasta pois, no ees jotain saa pois tältä ketjulta siis kaik o kotiinpäin jopa se femmakin -HiH-)

Eipä täs tämän kummempia tällä erää, joulukortitkin saimme postiin tänään (viimeinkin)

03 marraskuuta 2013

Uusi Q....

No niin, se on sitten Marraskuu

Tämä kuukausi alkoi hampaan poistolla, samalla parista muusta hampaasta hiottiin teräviä särmiä/lohkeamia tasaisemmiksi. Elämäni tähän asti paras hammaslääkäri löytyi denthouselta ja hän on Piret Erin. Ensimmäisen kerran elämässäni, kävi niin että nukuin rauhallisesti koko yön ennen hammaslääkäriin menoa....kummaa vai mitä, varsinkin kun tietää kuinka kova onkaan mun hammaslääkäri kauhuni.

Nyt on sunnuntai ja maisema on sumun vallassa, näkyvyyttä vajaan 100m, tunnelma on hyvin rauhallinen ja taustalla soi The Shadows hiljaa. Lueskelin tuossa Yrjö Kokon kirjaa Ungelon torppa se saa ajatukseni liitämään kauas pohjoiseen maahan lumen ja jään, maahan yöttömän yön ja päivättömän päivän, maahan porojen sekä joutsenten....

Vajaat 2kk ja on jälleen joulu, kuinka äkkiä nämä vuodet vieriävätkään...vastahan oli mun 50v päivät ja joulu....kohta on taas mun synttärit ja joulu
-HöH- mihinkäs se vuosi tästä väliltä hävisi -HöH-

Josko sitä tänään vaihteeksi ulkoiluttasi kulkinetta eli ajaisi latauslenkin, kävisin tankkaamassa ja laittaisi sitten sen uuden pääkytkimen offille, niin ei akku tyhjenisi.

Jokohan sitä ensi kesänä pääsisi taas Lappiin.....

29 lokakuuta 2013

Kesäksi ei keli muuttunutkaan, tänään syysmyrskyä

Kohtuu lämmintä keliä on pidellyt järjestään tuommoista +10:tä päivisin, eikä öisinkään pakkasella oo ollu.
Tuntuu jotenkin turhalta toi talvirenkaiden vaihto, mut toisaalta ens perjantaina alkaa jo marraskuu eiköhän sitten ala liukkaita kelejä viimein tulla...

Tuli viime lauantaina käytyä Holman Hesellä syömässä (tuli 2x yhdellä käynnillä, eka & vika) safkat saatiin (nugettejä lukuunottamatta) kylminä....ei niillä hinnoilla huvita mennä kylmää syömään (sain sitten viikonlopun pelätä mitä maha sanoo, no onneksi ei tullut ruokamyrkytystä), korvaukseksi olisin saanut kupin kahvia johon totesin etten juo kahvia (terveydelliset syyt) ei noi muuta tarjonneet kuin voi voi....no äänestän jaloilla enkä mee sinne uudelleen.

Viime yönä aloitteli sitten tämän syksyn eka syysmyrsky puhallella ja isot ikkunat vähän kolajavat, nyt keli on jo kirkastunut eikä oo ees puita kaatunut täällä. Viel noi puut huojuvat tuulessa aika tavalla.

Ens Q onkin sitten nk. lääkäriQ 3:lle eri lääkärille oon varannut ajat (1. pv hammaslääkäri & 12. pv neurologi & 20. pv silmälääkäri) on siin P-paikan ettimistä ja juoksemista, no silmälekurille pittää mennä bussilla, se kun laittaa taas niit tippoi ja sit ei nää ite ajaa, Jos sitä vaihteeksi laittais vaik uuvet silmäklasit.....edellisillä ikää jo yli 4v. Saas nähä tuleeko ens Q:lle viel se polven magneettikuvakin....sit siin oiskin kaikki "kiva samas Q:ssa".

Tuolla uudella kipulääkkeellä on polvikivut kohtuu hyvin pysyneet kurissa , ainoo vika siin on ettei sinä päivänä kun sen ottaa passaa lähteä omalla autolla mihinkään hurvittelemmaa, ei noi poliisisedät/-tädit oikeen taitais siitä tykätä (siis hubaa kortin päälle).

Taas on jutun juuri pomppinut vaikka missä...mut ei kait se haittaa tee, yhtään linkkiä en oo tähän saanut tällä kertaa....

Aattelin tuos yksi aamuyö kun ei nukuttannu; miksei ihmisellä oo 4 kättä ja häntä kuin on apinoilla, ois helpompi tehdä erinäisiä korjaustoimenpiteitä kun omasta takaa ois apukädet ja hännällä sais hamutuksi viel työkaluja likemmä...hännän asennostakin näkis onko joku masentunut, iloinen vai vihainen. Ois siit varmaa muitakin hyötyjä.