13 syyskuuta 2021

Lapin ruskaa ihailemassa

 Niinpä sitä sitten lähdettiin elämäni ensimmäiselle ruskamatkalle Lappiin.

Jostain kumman syystä tää blogger heittää kuvat takaperoiseen järjestykseen (no saanee kait kuitenkin selvän). 👀 

Kaikkissa paikoissa josta kuvia on olen päässyt kävelemällä (soveltuvat siis vähintäänkin kepin/keppien kanssa kulkeville, johonkin pääsee myös pyörätuolilla.






Panoraamanäkymä Sotkajärvelle


Sotkajärven esteetön kota/tulipaikka, sekä lintulava, tänne pääsee vaikka pyörätuolilla (paitsi ei puuceehen). 
Kuvassa vasemmalle lähtee ramppi lintulavalle, käymisen arvoinen paikka.





Yrjö Kokon lintutorni, tuosta poortaiden alapäästä n. 10m on katettu lähde

Yrjö Kokon lintutornilta, laavu/tulipaikka, puucee, liiteri, lintutorni (jossa voi kuvata istualtaan) ja katetusta lähteestä saa juomavettä



Panoraamanäkymä Pallastunturilta, väkeä oli kuin pipoa

Liikenne jonoutuu matkalla Pallastunturille, ihan mahdottomasti oli väkeä liikkeellä monissa "turistirysissä" ei sekaan mahtunut

Panoraama Särkijärveltä,  muonio

Särkijärven rantakiviä

Särkijärven rantakiviä

Tie näkymä Muonio - Kittilä tieltä 

Aamusta panoraama Ylä-Utkujärveltä Muoniossa

Ylä-Utkujärven kuuraista hiekkarantaa, Muonio

Aamulla ylävirtaan päin kuvattuna terassilta

Panoraama Muoniojoen ala-/ylävirtaan aamulla n.tunti ennen auringonnousua mökin terassilta

Kamera löysi vielä viimeiset kajastukset, ihmissilmälle oli jo pimeää

Tämä mökki sisältä, panoraama, istun sängyn laidalla

Aurinko jo laskenut on.
1. matkapäivä illassa, kuva tämän mökin terassilta Muoniojoen ylävirtaan, Ruotsin kuningaskuntaa vasemmalla

On se vaan niin kaunista tuo ruska ja ilta-auringon säteet vielä tehostavat ruskan sävyjä

Ilta-auringon säteet Särkijärvellä, Muoniossa, taustalla Pallastunturit



Ruskaa Levin rintehillä

Ruskaa Levillä

Siinäpä niitä nyt ensialkuun 35 kuvaa eiliseltä ja toissa päiväisiä, tänään sataa vettä ja huomiselle on tänne Enontekiölle ennustettu lumisadetta parhaimmillaan jopa 10 cm kertymää...👀 

Nämä kuvat ovat kännykkä räpsähdyksiä, mut varsinainen kamera räpsähellyt ahkerasti ja vielä se saa raksuttaa kuvia muistojen helminauhaan....matka jatkuu 🚗

Onneksi vaihdatin jo 7.9. talvitassut Volvon alle, nyt on meille aivan sama vaikka lunta tuli puolimetriä tai enemmänkin (onhan alla onneksi 4x4 +talvitassut).

Nyt on turvallista ajella senkin puolesta että Volvo sai täyshuollon ennen reissua, vaihdettiin jopa vaihteistoöljyt pesemällä/huuhtelemalla (no eipä ollutkaan tietoa olikohan niitä koskaan vaihdettukaan, tavalliset öljyt, kaikki remmit ml. jakoremmi kiristimeen ohjainrullineen ja vesipumppu on myös vaihdettu, nyt raas voi huoletta ajella) olihan huollolla hintansa saatiin 1000€ vähän takaisin (1€)

25 maaliskuuta 2021

Runko vaihtui Helmikuussa

Niinpä vain lähti Nikon D5600 runko eteenpäin ja tilalle tuli Nikon D7500, haaveena oli/on edelleenkin Nikon D500 mutta se on liian kallis...ehkä joskus sitten kun satun rikastumaan riittävästi...

Ensimmäiset kuvat kävin ottamassa Huopanan- ja Keihärinkosken maisemissa, yllättävän mukava runko kuvauksen kannalta tämä D7500 nyt saan säätää ja "leikkiä" säädöillä, saada erilaisia kuvia ja kaikkia säätöjä ei tarvitse hakea valikoiden syövereistä. Nyt käy sitten wanhemmatkin putket runkoon eli objektiivi valikoima on laajempi... 

Mielenkiintoinen tuttavuus tuo 150-600 mm Sigma, FX objektiivi, sen kun laittaa tuohon DX runkoon niin kerroin on 1.5 eli maksimi mitta onkin yllättäen 900 mm, jolloinka kuustakin saa jo mielenkiintoisia kuvia ja käsivaralta...parempihan se olisi kuvata jalustan kanssa, mutta kun olen vähätöinen niin enpä viitsinyt kaivaa jalustaa esiin Vollen takakontista, pientä aukkoa vaan kehiin ja suurempia ISO-arvoja niin valotusaika jää sopivan lyhyeksi. 

Laitan kuvia jahka saan aikaiseksi kaivaa läppärin esille ja käydä sitä kautta tuusaamassa kuvat tänne...

17 tammikuuta 2021

Jo vain taasen on vuosi vaihtunut

 Kumman nopeasti nämä vuodet hurahtavat ohi....nyt jo tammikuun puolivälissä 2021 tätä naputtelen. 

Viime keväänä maaliskuussa tuli pitkästä aikaa hommattua järkkäri (järjestelmäkamera ja optiikoita) Nikon D5600 DX, Vanha Nikon Coolpix P900 meni vaihdossa, yllättävän paljon vieä hyvittivät siitä. 

Nyt on sitten kuvattu jos vaikka mitä macro-objektiivilla ampiaisia 

Joutsan ABCn pihassa oli roskiksen ympärillä ampiaisia

Pitihän niistä kuvia yrittää saada

 

ja teleobjektiivilla Joutsenia ja Hanhia,

 

Matkaan jo muuttolinnut käy, ruuhkaa lentokentällä

Asikkalan pelloilla kuvattu




SwanAirlines laskeutuu

Laskukiito

Siipijumppaa

Joutsenten perhepotretti

Keväällä nähdään

Lapissa tuli kuvattua mm. Saanaa ja poroja, sekä kovassa tuulessa voimakkaasti aaltoilevaa Kilpisjärveä...

Tämä jo aamulla leirin purkuvaiheessa kuvattu, olihan kylmä yö tuulikertoimella korjattu lämpötila yöllä -1 ja ihan huomattava tuuli

Aamusta viel vaahtopäitä Kilpisjärvellä

Kauniita tyrskyjä myrskyn jälkeen, tuulessa aavistus jäämerta

Ei se ole tulivuori

Poroja

Tällä komiat sarvet


Nämä palloilevat tiellä pahemmin kuin jalankulkijat kaupungissa







 

Nyt on jo mielessä rungon vaihto monipuolisempaan (haaveilen Nikon D500 mutta sen hankintahinta on sen verran korkealla että haaveeksi taitaa jäädäkkin) todennäköisesti seuraava runko on Nikon D7500. Pitänee yrittää ensi viikolla saada jokunen kuva piristämään tätä hengentuotosta.

No jokunen kuva arkistosta löytyikin...

31 maaliskuuta 2020

Kelpasi se varkaille

Nimittäin se lämmitettävä purelux LED-apukaukovalopalkki...olikohan varkaalle (-ille) tullut kiire (tulleet kait häirityiksi), kiinnikkeet jäivätkin Volvon keulalle ja osa muttereista & aluslaatoista löytyi auton edestä. Keräsinpä kiinnikkeet talteen, eihän sitä koskaan tiedä mihin niitä tarvitaan, tai joku muu saattaisi tarvita (varkaalle en niitä luovuta maksustakaan)
Facebookiin laiton jaettavaksi ilmoituksen varastetusta lisävalosta....olin sentään yrittänyt tehdä tunnisteet joita vaikea poistaa huomaamattomasti, palkissa kaiverrettuna Volvon rekisterinro, saa sitä hioo ja kunnolla, sen verran syvyyttä kaiverruksella.

Sähköinen rikosilmoitus tuli tuosta tehtyä, tuskinpa se mihinkään johtaa, poliisikirjauksen mukaan kyse oli näpistyksestä koska kyseessä vähäarvoinen esine (poliisille vähäpätöinen, meille kallis), no minkäs teet, eipä kannata laittaa vakuutukseen omavastuu on on suunnilleen sama kuin tuotteen arvo...

Jos/Kun vielä hommataan uusi paneeli, se laitatetaan toisella tavalla kiinni, niin ettei irtoa ihan perustyökaluilla (epoxia väliin), eikä ole niin näkyvillä (maskin tai puskurin alle alamaskin taa upottamalla), mutta valo näkyy ja näyttää silti.

Alla kuvat kohteesta.

Kiinnikkeet unohtui varkailta

Tuommoinen se oli

22 maaliskuuta 2020

Corona

Niinpä se viimein on saavuttanut rakkaan kotimaamme Suomen.
Nyt olen vapaaehtoisesti kotikaranteenissa, kun noita perus sairauksia on vaikka jaettavaksi.
Volvokin päätti ettemme vahingossakaan liiku missään ja päätti asettaa itsensä karanteeniin korjaamolle, autotohtoori tutkii Volvon maanantaina.
Nyt sitten olen karantoinut itseni viime viikonlopusta alkaen (olimme Laukaassa käymässä 12.-15.3., mutta pysyttelin visusti 4n seinän sisällä enkä käynyt edes veljeäni moikkaamas) en uskaltanut lähteä mihinkään, etten vain saa virusta.... minulle se saattaisi olla kohtalokas.
Auringonlasku Laukaassa Vuojärven taa

20.2.20 kävin kipupolilla kiputohtooria moikkaamas ja hän aloitti uuden lääkityksen kipulaastarin, nyt ei ole sen jälkeen painkilleriä (vahvaa kipulääkettä juurikaan mennyt lisänä, mutta on varalla nk. läpilyönti lääkkeenä) sitä tuli syötyä liki päivittäin...nyt laastari kaudella 2lla laastarilla lisä lääkkeen tarve minimoitunut viime viikolla meni 1 lisä nappi (johtui kait siitä, kun toinen laastari päätti irtautua minusta ja kiinnittäytyä paitaani, no eihän sellainen lääke auta, tämän kiinnittäytymisen huomain vasta kotona)
Nyt on hyvä olla kun mikään paikka ei ilmoita että olisi kipeä/sattuu...on suorastaan outoa tämä uusi normaali kivuton elämä.
Mietin vaan jos joudun sairaalaan, viruksen vuoksi saanko sairaalassa laastarin vai joudunko taas tappelemaan kivunhoidosta....
No se on sen ajan murhe.
Mutta nyt ollaan visusti kotosalla, ole sinäkin jos voit ja vältä turhia kontakteja/kokoontumisia käytetään sähköisiä viestimiä/palveluja, soitellaan kavereille/sukulaisille ettei pääse mökkihöperyys yllättämään...Pärjäillään

P.S.
Muistelen että aikoinaan Toyota Corona oli ihan hyvä auto 😉