Kellon kiäntöö

Noh nii taas on se aika vuojesta ku siirryttiin kuuluisaan kesäaikaan!!
Pöh mie sanon tuosta kellon rukkauksesta! Eikös me voitas pysyvästi kääntää kellot läntisten naapureidemme kanssa samalle aikavyöhykkeelle?
Norjan itäisimmät osathan ovat yhtä idässä kuin Suomenkin ja silti heidän kellonsa ovat tuol pohjoisessa tunnin edellä meidän aikaamme...

Nyt kun katselee ulos alkaa tuota kaasujalkaa kummasti kutittammaa, pitäis päästä taas reissunpäälle, kumpa pian ois kesä ja sais taas ajaa...

P-paikalla tapahtuu yllättäviä juttuja

Pari pitempään paikoillaan seisonutta, sittemmin kadonnutta ajopeliä

Tuossa talomme edessä on yleinen p-paikka siihen jokin aika sitten ilmestyi lievästi kolaroitu kilvetön Volvo sekä siinä talvehti pari Volkkaria jotka olivat seisoneet jo ainakin parisen vuotta....

Tänään puolenpäivän tietämillä siinä P-paikalla pyörähti kaupungin auto ja nyt klo 16 paikkeilla olivatkin nuo (unohtuneet) kulkupelit kadonneet ....kait kaupungin varastoon.
No nyt on taas neljä paikkaa enempi tilaa parkkiksella :-D

Noh nii, vähähäksi aikaa helpottaa

Tulipa taasen käytyä piinapenkissä, hammaslääkärissä siis. Vaikka pois pääsystän jo 3t ei puudutus tuosta ylähuulesta oo mihinkään kadonnut, aika mielenkiintoista on nyt hörppiä vichy pullosta kun puolet ylähuulesta on tunnoton....

Tänään on ollut uskomattoman kylmä tuuli ulkona, ei uskoisi jotta kevät on tulossa (siis tänään on kevätpäiväntasaus) no valois aika lisääntyy ja toivottavasti pian ilmatkin lämpiäisivät jotta viimeinkin koittais kevät ja kesä....

Yksi on joukosta poissa

Tämän kuun alkupuolella tuli suruviesti, vanhin veljeni on nukkunut pois.  Hän on nyt paikassa mis ei oo kipua, ei tuskaa, siel on ihmissielun ain hyvä levätä lähellä Luojaansa.

Viime perjantaina oli sitten hautajaiset, vasta siellä kappelissa iski totuus...tuossa kauniissa arkussa lepää minun vanhin veljeni, en meinannut saada edes kukkavihkon tekstiä luetuksi sillä tajusin etten enää tässä maailmassa voi häneen olla yhteydessä, mutta toivon että kerran Taivaassa saan myös hänet tavata. 

Niin paljon jäi sanomatta, niin paljon jäi tekemättä, jäi vain kyyneleet ja ikävä. Lohdullisinta tässä on se että sain kuitenkin edes rukoilla hänen puolestaan....ja tavata viel viime marraskuussa, silloin hän oli yllättävän hyväkuntoisena 50v päivilläni Kiponniemen leirikeskuksessa, minulle jäi hyvä muisto veljestä näin.

Elämä jatkuu vaikka yksi on joukosta poissa, (eihän sota yhtä miestä kaipaa, sanotaan)
hautajaisten aikaan oli kaunis kevättalvinen päivä, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta yllättävän lämpimästi. 

Siten oli myös mahtava ajokeli, yllättävän paljon olikin jo muitakin matkailuautoja liikkellä mennen tullen. Nyt vain odotan jotta kevätpurot alkavat soittaa ja lumet sulavat, sitte saapi taas kuljin kesätassut alle ja huhtikuun lopulla leimalle, sitten saapi suunnitella kesän reissua kohden Tanskan Legolandia (siltä reissulta sitten laitan taas tuoreita kuvia tänne teidän iloksenne).

Onneksi hiihtoloma sai jatkoa

 Kattoluukku remontin jälkeen. Lähdimme käymään tuolla:

 Komea lumikissa lumilingolla

 Aikamoinen vekotin, kuinkahan pieni onkaan tuon pintapaine

Toisenlainen telavehje

 Mönkijän talvivermeet, hyötyä ympäri vuoden

 Auringon lasku (vaimon ottama kuva)

 Jo valot syttyivät rinteeseen

 Hetki ennen sulkemista (vaimon ottama kuva)

Tuolla oltiin yötä nk. puskaparkissa

Nyt on sitten koettu ensimmäinen yökaasupullokin, nyt olemme siis "virallisesti" karavaanareita. Yöllä kolmen huitteilla lämmittimen ohjauspaneelissa paloi punainen led kaasun loppumisen merkkinä, siis housut & töppöset jalkaan, takki päälle ja taskulamppu mukaan, mutta yksi jäi sisälle kaasusytkäri, luukun lukko olikin jäässä....PöH eikun takas sissään hakemaan puuttuva apuväline...no sytkällä vähän avainta lämmittäen aukesipa tuo kaasupullokotelon luukun lukko ja saimme vaihdettua kaasun syöttöletkun pullolta toiselle, luukku kiinni & sisälle kuteet vex ja takasin punkkaan, hyvin nukutti aamuun saakka lämpöisessä kulkineessa....